Suomenlinnan sisu – rosoista resilienssiä -retki

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura on tehnyt pari vuosikymmentä maailmanperintökasvatusta tiiviissä yhteistyössä kotimaisten maailmanperintökohteiden kanssa. Kun seuran toiminnanjohtaja Ira Vihreälehto sai kesällä 2025 oivalluksen yhdistää kulttuuriperintökasvatukseen siihen saumattomasti sopivan nykyilmiön, henkisen kriisinkestävyyden ja resilienssipedagogiikan, tuli Suomenlinnan maailmanperintökohteesta itseoikeutetusti näyttämö yhdelle resilienssipedagogisista pilotoinneistamme. 

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ja Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys ovat tehneet pitkään yhteistyötä maailmanperintökasvatuksen saralla.

Seuran erityisasiantuntijan Julia Uusoksan kehittämän Suomenlinnan sisu – rosoista resilienssiä -toimintamallin ensikokeilu tehtiin Paloheinän koulun 5.-luokkalaisten kanssa. Toimintamalli aloitetaan käsitteidenmäärittelyllä: Resilienssi tarkoittaa kestävyyttä yhtäältä jatkuvuutena ja toisaalta mukautuvuutena. Lisäksi se tarkoittaa epätäydellisyyden hyväksymistä ja tulevaisuuden uskoa. Resilienssiä voi olla mm. ympäristöllä, rakennuksilla ja ihmisillä, ja se esiintyy joustavuutena sekä kykynä sopeutua muutokseen. Esimerkkejä resilienssistä nostettiin oppilaiden omasta elämästä ja koulunkäynnistä. Lisäksi kerrottiin rosoisuuden tarkoittavan kulumia, karkeutta, säröjä, epätäydellisyyksiä – ja kaiken sen voivan olla kaunista, miellyttävää ja hyväksyttävää.

Suomenlinnassa retkeillessä seurattiin osittain Suomen historiapelien Suomenlinna-lautaa ja ohjekirjaa esitelläksemme alueen ja siellä asuneiden ihmisten resilienssiä historian saatossa. Resilienssiin limittyviä moninaisia teemoja sai nostettua esiin sisukkaan Suomenlinnan eri kohteissa:

• Suomenlinna on kokenut historian saatossa muutoksen puolustukseen rakennetusta linnoituksesta, joka ei ikinä täyttänyt tarkoitustaan, kun Suomen sodassa Suomenlinnan komendantti C.O. Cronstedt luovutti sen venäläisille ilman vastarintaa (ilmoille jäi kysymys, oliko tämä resilienssin puutetta vai resilienssiä ymmärryksenä tulevaisuuden kulusta); Krimin sodassa sen muurit ja tykit olivat auttamatta vanhentuneita, kun Ranskan ja Britannian laivastot pääsivät moukaroimaan sitä etäältä; sisällissodassa sen tykit tehtiin käyttökelvottomiksi valkoisten liittolaisten saksalaisten maihinnousun turvaamiseksi; ja toisessa maailmansodassa sotatekniikat olivat jo kehittyneet lentopommituksiin ja sukellusvenesodankäyntiin. “Huonosti hommansa hoitaneita” rakenteita on silti korjailtu sisukkaasti ja toistuvasti pommitusten jäljiltä.
• Resilienssiä oli myös Suomenlinnan isäksi tituleeratulla Augustin Ehrensvärdillä, jonka hautamuistomerkillä pohdittiin, mitkä puolueet nykyään taistelevat vallasta ja arvioitiin Ehrensvärdin elämän perusteella, kuuluiko hän oman aikansa puolueista Venäjää vastaan sotimaan halunneisiin hattuihin vai liennytystä kaivanneisiin myssyihin. Ehrensvärdhän sai potkut Suomenlinnasta myssyjen noustessa valtaan ja pääsi jatkamaan työtään vallan jälleen vaihtuessa. Nyt hänellä on komea kunniamerkki keskellä suursaavutustaan. Tämä osoittaa, että hetken vastoinkäymiset saattavat koitua vielä voitoksi, ja on oltava sisua ryhtyä pettymysten jälkeen yrittämään uudelleen tai tavoittelemaan uusia mahdollisuuksia.

• Tunne-elämän resilienssiä tukemaan sopii tarina Piperin puiston lammelta, jonne tarina kertoo onnettoman nuoren parin yrittäneen shakespearelaisesti hukuttautua, kun heidän rakkauttaan ei hyväksytty. Tarinan “Julian” ajanmukainen valtava vannehame keräsi kuitenkin ilmaa alleen ja kellutti tyttöä pitäen tämän hengissä niin pitkään, että paikalle ehti pelastaja, johon nuori neiti rakastui. Onnellinen loppu siis – joillekin. Narratiivia voi käyttää allegoriana siitä, että nuoruuden sydänsäryt kyllä helpottavat ajan kanssa, kunhan antaa itselleen aikaa selvitä niistä, ja siitä että mitään suuria ratkaisuja ei kannata tehdä tunnekuohujen vallassa. 

• Vaikka Sveaborg-Viapori-Suomenlinna ei kovin kiitettävästi onnistunutkaan tarkoituksessaan suojata Helsinkiä sodassa, on se nostettu 90-luvulla Unescon maailmanperintökohteeksi esimerkillisenä bastionilinnoituksena, joka on nykyään kysytty eloisa asuinalue helsinkiläisille ja suosittu nähtävyys koti- ja ulkomaisille turisteille, joita siellä käy vuosittain noin miljoona.

• Nämä turistimassat aiheuttavat osaltaan resilienssin tarvetta, kun saaren luontoa ja rakenteita on suojattava kovalta kulutukselta ja korjattava sen jäljiltä. Suomenlinnan hoitokunta tekee sisukkaasti töitä ohjatakseen ihmisiä kestäville kierroksille ja vaaliakseen arvokasta kulttuuriperintöämme. Sitä kunnioittaen meidän kierroksellamme opittiin Iso Mustasaaresta käsin näkymiä ihaillen, kuinka Länsi-Mustasaaren hienoille rakenteille ei parane lähteä ihastelemaan tykkejä ja maisemia, koska alue on kovan eroosion kourissa.

Resilienssiä pilottiryhmältä vaati kolmen tunnin kiertely ympäri Suomenlinnan toivenähtävyyksiä. Lopuksi pysähdyttiin Susisaaren nurmikentille piknikille jaksamatta monen kävijän päänähtävyyteen Kustaanmiekkaan asti. Samalla opittiin, että resilienssi vaatii hyvinvoinnin peruspilareista kiinni pitämistä: liikuntaa, mutta myös riittävää lepoa. Lisäksi se vaatii pettymysten sietoa muuttuvissa tilanteissa. 

Oppilaille oli annettu tehtäväksi ottaa kuvia kauniista rosoisuudesta retken varrella. Lopuksi he valitsivat kuvistaan yhden, josta kirjoittivat lyhyen tarinan vastaten kysymyksiin: Miksi paikka on syntynyt tai tehty? Mitä sille on käynyt, miksi se on kulunut tai rosoinen? Millainen upea tulevaisuus sillä on edessä? 

Alustavasti oppilaiden kanssa aiheesta keskustellessa monet vastaukset yhdistivät loistavan tulevaisuuden korjaamiseen, joten tarinointia ohjattiin muistuttamalla resilienssiin kuuluvan myös epätäydellisyyden hyväksyminen: Kaiken ei tarvitse olla uutuuttaan hohtavaa ja kiiltokuvamaista, myös rosoisuus voi olla kaunista. Paikat ja asiat voivat täyttää tarkoituksensa tai niille voi keksiä uusia tarkoituksia kuluneinakin. Loistavaan tulevaisuuteen ei siis välttämättä tarvitse kuulua paikan korjaaminen uudenveroiseksi, kunhan korjaamatta jättäminen ei aiheuta täydellistä tuhoutumista ja vaaraa. Pohditaan, mikä milloinkin on tarpeellista. Patina on kaunis käsite! Ja kauniita olivat myös oppilaiden resilienssitarinat:

Suomenlinna tarjosi aarreaitan rosoisen resilienssin nähtävyyksiä ja tarinoita toimintamallia tukemaan. Mikä olisi sinun lähiympäristössäsi sopiva rosoisen resilienssin retkikohde? Entä  millaisia resilienssitarinoita muihin maailmanperintökohteisiimme kytkeytyy?

Tutustu lähemmin Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran oppimateriaalipankkiin Kulttuurin vuosikelloon ja sen erilaisiin maailmanperintökasvatusteemaisiin sisältöihin: https://kulttuurinvuosikello2.fi/teemat/maailmanperinto/

Kirjoittaja: Julia Uusoksa, Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seuran erikoisasiantuntija