BLOGI: Maailmanperintökohde Verlan puuhiomolla ja pahvitehtaalla on juhlien vuosi.

150 vuotta sitten Verlankosken partaalle perustettiin pieni puuhiomo ja näin alkoi teollinen toiminta Verlassa. Puuhiomon perustaminen oli osa pientä puuhiomobuumia Suomessa – ja Kymenlaaksossa. Hiomobuumin taustalla oli keksintö, jolla paperia ja pahvia voitiin valmistaa puusta. Myös Kuusankosken, Kymin ja Inkeroisten tehtaat perustettiin samana vuonna ja koko Kymenlaakso juhlistaakin nyt paikallisen metsäteollisuuden 150 vuotista taivalta.
Verlan hiomo oli Suomessa yhdeksäs ja kaikkein pienin. Ensimmäinen hiomo oli epäonninen ja se tuhoutui tulipalossa 1874. Verlan tehdastoiminta taukosi toviksi, kunnes 1882 tämä samainen koskiosuus valjastettiin jälleen uuden puuhiomon ja pahvitehtaan käyttöön. Tehdas toimi 1800-luvun tekniikalla aina vuoteen 1964 saakka. Koski oli niin pieni, ettei tehtaassa voitu kovin suuria uudistuksia tehdä. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi Verla on säilynyt niin alkuperäisenä.
Tehdas oli jo toimiessaan vanhanaikainen ja viimeisinä vuosina siitä puhuttiin jopa elävänä museona. Virallisesti Suomen ensimmäinen tehdasmuseo vihittiin käyttöön 14.5.1972, joten tänä vuonna juhlimmekin museon 50-vuotissyntymäpäiviä. Verlassa on siis museoitu kokonainen tehdas. Koneet ja työvälineet ovat omilla paikoillaan tehden kohteesta poikkeuksellisen autenttisen.
Maailmanperintökohteeksi valinnasta tuli 25 vuotta täyteen jo viime vuoden puolella 7.12.2021, mutta voimme hieman juhlistaa sitäkin, yhdessä Maailmanperintösopimuksen 50 -vuotisjuhlan kanssa. Verlan maailmanperintökohde käsittää kokonaisen tehdasyhteisön: tehtaan ympärillä olevat tuotantorakennukset, uittorakenteet, ja metsämaiseman keskellä olevan työväenasuinalueen. Verla on upea ja poikkeuksellisen hyvin säilynyt kokonaisuus.
Kohteen omistaja ja ylläpitäjä on UPM-Kymmene Oyj. Nykyisen omistajan huomaan Verla on siirtynyt 1922. Kymiyhtiö hankki tuolloin Verlan omistukseensa puunsaannin takaamiseksi. Verlan pienellä tehtaalla oli omistuksessaan noin 7000 hehtaarin metsätilat. Tästä tuleekin nyt kuluneeksi tasan 100 vuotta.
Näitä tasavuosia juhlistetaan muun muassa uusilla näyttelyillä: Verlan 150-vuotisen teollisuushistorian aikajana kertoo kohteen vaiheista aina puuhiomon perustamisesta tämän päivän suojelu- ja esittelytoimintaan. Lisäksi Verlassa avataan metsään ja bioarkeen keskittyvä elämyksellinen tila, jossa esitellään biopohjaisia tuotteita, joita meidän jokaisen arkeen on tarjolla jo nyt. UPM haluaa tällä näyttelyllä tuoda esiin sen, miten jokainen voi vaikuttaa vastuullisiin valintoihin. Tämä näyttely tuo Verlassa metsäteollisuuden historiasta tähän päivään.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
Jaana Rannanpää
Museum Specialist
UPM Verlan tehdasmuseo
Toimituskunta: Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksen hallitus.
Artikkeli julkaistu 14.4.2022