Interpretaatiohanke 2020-2021
Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys toteutti vuosina 2020–2021 hankkeen Viestit teräviksi ja maailmalle, jonka tavoitteena oli parantaa kohteiden viestintää. Hankkeessa kirkastettiin jokaisen kohteen yleismaailmallisen erityisarvon viesti – eli se, miksi kohde on osa maailmanperintöä.
Kohteiden esittelyä yhtenäistettiin yhdessä Haaga-Helia AMK:n lehtorin Leena Grönroosin kanssa. Hankkeen mahdollisti opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustus kulttuurimatkailun kehittämistoimiin.
Työn perustana toimi kunkin kohteen OUV (Outstanding Universal Value) eli yleismaailmallinen erityisarvo. Kyseinen arvo on määritelty jokaiselle Unescon maailmanperintökohteelle, ja se on myös kriteeri kohdevalinnalle. Hankkeessa pyrittiin selkeyttämään kohdekohtaisen yleismaailmallisen erityisarvon sanoma pääteemaksi eli tiivistämään kohteen maailmanperintöarvo, esittelyn ydinviesti, selkeästi yhteen virkkeeseen. Pääteeman rinnalle määriteltiin esittelyn alateemoja, jotka tarkentavat kohteen arvoa ja merkitystä tarkempine sisältöineen. Pää- ja alateemoja voidaan hyödyntää esittelyssä ja viestinnässä monipuolisesti. Hankkeen tavoitteena oli yhä laadukkaamman kävijäkokemuksen luominen ja maailmanperintöarvoista viestiminen ymmärrettävästi ja kiinnostavasti.
Hankkeessa toteutettiin kuudessa kohteessa yhteensä neljä eri etätyöpajaa syksyllä 2020 ja keväällä 2021. Lisäksi hanke sisälsi kaksi kaikkien kohteiden yhteistä etätapaamista loppuvuodesta 2020 ja yhden yhteisen loppuseminaarin keväällä 2021. Merenkurkun saaristossa ei pidetty kohdekohtaisin työpajoja, koska kohde on jo aikaisemmin tehnyt interpretaatiotyötä yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa ja luonut omat esittelyn pää- ja alateemansa.

Suomen maailmanperintökohteet kertovat ihmiskunnan korvaamattomista arvoista. Niissä tunnet yhteyden menneen ja tulevan välillä sekä ymmärrät suojelun merkityksen.
Kohteiden omien esittelyn ydinviestien rinnalla työpajoissa muokattiin kaikille kohteille yhteistä pääteemaa. Tämä pääteema kuvaa kaikkia Suomen seitsemää maailmanperintökohdetta ja sitä, miksi ne ovat suojelun kannalta merkittäviä.
Tutustu tarkemmin kohteiden interpretaatiotyöhön:
Suomen maailmanperintökohteiden esittelyn ja viestinnän pääteemat
Hankkeen etenemisestä on kirjoitettu blogeja yhdistyksen verkkosivuilla.

